Emil Aaltonen, tamperelainen instituutio

Dosentti Vesa Vares julkaisi vuonna 2007 teoksen Emil Aaltonen, teollisuusjohtaja ja suurlahjoittaja (Otava, Keuruu 2007, 415 s, ISBN-13:978-951-1-22379-5). Teos on yksi mielenkiintoisimmista tekijänsä useista tieteellisistä henkilökuvista. Tämän teoksen kirjoittamisessa Vares on kokenut lähes samankaltaisia ongelmia kuin olen kokenut alustavassa omassa tekemisessäni.

Aaltonen on kaikesta huolimatta jäänyt kirjoittajalla ratkaisemattomaksi ongelmaksi. Hän tosin kirjoittaa käsitellessään teoksen lopussa käyttämiään lähteitä: … “mutta kirjoitettu historia on aina likiarvio: mistään ei ole jätetty täydellisiä lähteitä, eikä historiantutkija voi mennä piiloon sen taakse, että lähteet ovat puutteellisia. Johtopäätösten ehdollisuus on vain otettava huomioon“.

Jossakin mielessä Aaltonen tuo mieleeni ‘hyvä isäntä’- ideologiallaan Kustaa Paturin. Tämä vastusti palvelupakon poistamista, jota esim. Yrjö Koskinen kovin innokkaasti kannatti. Kustaa halusi olla hyvä ja huolehtiva isäntä vastakin. Ehkäpä tuo yhteinen hämäläinen verenperintö Emilillä ja Kustaalla johti tuohon toisista huolehtivaan ideologiaan.

Kokonaisuus ja sen eri osat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja aihe osuu tavallaan myös omiin taustoihini. Äitini isän veli työskenteli näet Aaltosen kenkätehtaassa malliseppänä, siinä ammatissa hän toi koko työssäoloaikansa, joka päättyi eläkkeelle jäämiseen ja sitäkin kesti lähes 30 vuotta.

Isosedän itsensä kertomana sain kuulla Emil Aaltosen eräästä merkittävästä ystävyyssuhteesta, eli suhteesta Mannerheimiin. Vares muuten ei kovin paljon mainitse Mannerheimin henkilöä tutkimuksessaan, mutta se on ilmeisesti lähteiden puuttumisesta johtuvaa.  

Kun isosetäni Akusti Jokkumi (August Joachim)  Wirola oli saanut kutsun Ylimääräisiin kertausharjoituksiin, niin meni hän kertomaan asiasta vuorineuvokselle, kuten tällaisissa asioissa tapana oli. Tämäkin puolestaan kertoo Aaltosen ja hänen henkilökuntansa hyvistä suhteista, siitä ‘hyvä isäntä’ ideaalista, joka oli Aaltoselle tärkeä.

Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, sillä tavoistaan poiketen vuorineuvos tilasi heti paikalla puhelun Mannerheimille ja sitten puhelu yhdistettiin, niin Aaltonen oli kysynyt, että halusiko herra marsalkka, sotilaiden marssivan saappaita käyttäen? Ja luonnollisesti marsalkka vastaasi myöntävästi. Tämän jälkeen Aaltonen oli todennut, että jos Wirola lähtee kertaamaan ja ehkä sotaan, niin Aaltosen tehtaiden saappaiden tuotanto loppuu.

No Wirolan Akusti ei lähtenyt, ei kertausharjoituksiin eikä kolmeen käytyyn sotaan, mutta saappaiden malliseppänä hän teki pitkiä päiviä, vaan ei valittanut.