Syyllistyin varmaankin eilen erääseen suurimmistä perisynneistä!
Projisoin mieltymykseni ja antipatiani teokseen, vaikka kyse olikin itse
asiassa teoksen kohteena olevasta henkilöstä.
En ole koskaan innostunut E. N. Selätän tapaisista pyrkyreistä, jotka
käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja edetäkseen. Tämä korostui
varsinkin Emil Aaltosen elämänkerran jälkeen, sillä hänessä oli sitä
nöyryyttä ja vähäeleisyyttä, jota minä ihmisessä arvosta.
Tämä Setälän luonteenpiirre korostui eritoten hänen pyrkimyksessään
päästä professoriksi. Tietenkin nuorelle miehelle suotakoon yrittämisen
vapaus, mutta rehdisti ja reilusti.
Nyt kun on lukeminen edistynyt, niin on myönnettävä että Vares pystyy
suhtautumaan kriittisesti myös tähän Setälän luonteenpiirteeseen.
Tutkija ei tietenkään voi löydä kohdettaan kovin suurella nuijalla, ja
tässä hienovaraisessa kritiikissä Vares onnistuu hyvin.
Ongelma on tietenkin suomenkielen tutkimuksen historia ja siihen
liittyvät seikat. Mutta kyseessä on tienkin vain oma tietämättömyyteni
ja rajoittuneisuuteni.
Kirjassa ollaan siirtymässä Setälän poliittisen toiminnan käsittelyyn
ja siinä varmaankin Vares on entistä kotoisimmilla tantereillaan?
Viikon työrupeama Levillä en kohta edessä ja lukemiseksi otan sinne
Vareksen tekstiä, vaikka taitaa olla vaikeata siellä Levin korvessa
käyttää tietokonetta ja kirjoittaa tätä blogia. Mutta katsotaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti