(yritelmä)
Janakkalan ja Sääksmäen punaisten menetykset
Akateemikko Eino Jutikkala kirjoittaa artikkelissaan Suomen mustin yhdyskunta,
Sääksmäen kunnan asukkaita kohdanneista vuoden 1918 sisällissodan
tappioista. Tutkimuksessaan hän toteaa yleisesti Sääksmäen kunnan
menestysten olleen kaikkein suurimmat asukaslukuun verrattuna koko
Suomessa. Lisäksi hän erittelee joitakin syitä tähän traagiseen
tapahtumaan.
Mielenkiintoisesti hän kuitenkin ottaa
erääksi vertailukohdaksi Janakkalan kunnan jossa hänen mukaansa
punaisten kokonaistappiot olivat vain 5-10 promillea kun ne vastaavasti
olivat Sääksmäellä 38 promillea kunnan koko väkiluvusta.
Tutkimuksessaan Jutikkala mainitsee vain kerran Janakkalan: ”Teollistunut
ja erittäin vasemmistovaltainen Janakkala selviytyi – ainoana
rintamalinjan eteläpuolella sijaitsevana hämäläispitäjänä – alle 30
promillen kuolleisuudella”(Jutikkala 1965, s. 82). Tässä on
kuitenkin kyse kokonaiskuolleisuudesta sisällissodan aikana. Sääksmäellä
myös kokonaiskuolleisuus oli Suomessa ennätyksellinen 74 promillea.
Koko Suomessa Jutikkalan käyttämien laskelmien mukaan
kokonaiskuulleisuus oli 29 promillea. Hämeen läänissäkin vastaava luku
oli 41 promillea. Yritän selvittää miten ja miksi Janakkala selvisi
huomattavasti pienemmin punaisten kuolleisuusluvuin kuin muu Häme tai
koko maa, mutta eritoten Sääksmäki.
Tilastot kertovat
Jutikkalan tutkimuksen jälkeen on valmistunut
merkittävästi tarkemmat tilastotiedot ja tässä on käytetty Sotasurmissa
1914–1922 nettisivuston (SS. 14–22) tietoja, jotka ovat ehkä
virallisimmat nykytiedot. Kaikki luvut koskevat kuolinhetkellä kunnassa
kirjoissa olleita. Sääksmäen kunnan asukasluvuksi Jutikkala on 8160
henkilöä(JRS 25.1.2006) ja ilmeisesti
Janakkalassa ei ole koskaan valmistunut tietoa vuoden 1917 väkiluvusta,
mutta vuonna 1910 se oli 7454 ja vuonna 1920 noin 7850 henkeä, niin
voidaan arvioida asukasluvun olleen vuonna 1917 noin 7800 henkeä
(Kerkkonen 1976, s. 622). Näin ollen sekä Janakkala että Sääksmäki ovat
asukasluvultaan lähes samansuuruiset kunnat.
Taulukko 1. Punaisten tappiot.
Kuolinsyy Janakkala Sääksmäki
Kaatuneet 22 93
Surmatut, teloitetut ym. 23 148
Vankileirillä kuolleet 64 134
Kuolleet heti
vankeuden jälkeen 1 10
Kadonneet 9 5
Muut kuolintavat 12 11
Yhteensä 131 401
Luetteloon on otettu henkilöt, joiden henkikirjoituskunta on ollut Janakkala tai Sääksmäki.
Janakkalassa valkoisten menetykset olivat
yksi taisteluissa kuollut mies sekä kaksi teloitettua valkoisiin luettua
mieshenkilöä. Valkoisten menetykset Sääksmäellä olivat kaksi
taistelussa kaatunutta ja 24 teloitettua. Jutikkala mainitsee
artikkelissaan Sääksmäen menetyksiksi kirkonkirjojen mukaan 284 punaista
ja 30 valkoista sekä Jutikkalankin siteeraaman Sosialidemokraattisen
puolueen tekemän tilaston mukaan Sääksmäellä olisi kuollut 329 punaista.
Vastaava 1924 ilmestynyt teos antaa Janakkalan punaisten kuolleiden
luvuksi 91 henkilöä (KK 1924, s, 252.253). Muussa aiemmassa
tutkimuskirjallisuudessa esim. Veikko Kerkkosen teoksessa vuodelta 1974
saadaan sisällissodan punaisten uhrien kokonaislukumääräksi 109, eli
melko lähellä samaa lukua kuin Sotasurmien sivuilla (ss. 14–22). Esko
Helteen luvuista poiketen olen lisännyt tappiolukuisin välittömästi
vankeuden jälkeen kuolleet, joiden kuolemansyynä on aliravitsemus tai
leirillä saatu tauti (Helle 2008).
Hieman erilaiseen lukuun päätyy myös tri Marko Tikka, joka toteaa: ”136 henkeä: 4 valkoista , 96 punaista ja 36 ei kumpaankaan (punaisia).”(Tikka 2006, s. v) Näin hän päätynyt lähes samaan punauhrien määrään kuin Kerkkosen 1924 julkaistu teos.
Luvuista on huomattava, että kaksi
taistelussa kaatunutta ja yksi teloitetusta punaisista oli naisia.
Lisäksi luokkiin kadonneet ja muut kuolintavat luokitellut ovat
pääsääntöisesti olleet oletettavasti punaisia. Tähän on päädytty esim.
heidän ammattinsa ja poliittisen sitoutumisensa (esim. punakaarti)
perustella, näin ollen heidät on siis luokiteltu punaisten puolelle kuuluneiksi.
Keitä he olivat
Yleisesti vuoden 1918 sisällissotaa on pidetty punaisten
torppareiden käymänä sotana. Marko Tikka toteaa Janakkalassa olleen
punakaartilaisia kaikkiaan noin 500 henkilöä. Mutta kuten Veikko Kerkkonen korostaa kirjassaan, että: “Nuoret
punakaartilaiset, 15 – 24 vuotiaat, muodostivat enemmistön. Heidän
joukossaan oli intomieltä ja vähemmän aatteellisuutta. Heille riitti,
että sai hyvän palkan, 15 mk päivässä, kiväärin ja punaisen nauhan sekä
yhtäkkiä sai käskeä ja komennella sensijaan, että oli oltava nöyrä ja
tottelevainen kartanon voudin tai valttarin edessä“. Ja
todennäköistä onkin, että torpparit, jotka olivat hivenen iäkkäämpiä
henkilöitä ja usein talouden ainoita miehiä talossaan, ajattelivat, että
jonkun kuitenkin pitää tehdä maatyöt ja hoitaa karja. Eivätkä se siksi
joutaneet punakaartiin toteaa Kerkkonen (Kerkkonen 1976, s. 609).
Jutikkala artikkelissaan toteaa surmansa saaneiden
sääksmäkeläisten punakaartilaisen sosiaalisesta taustasta, että heistä
oli: 262 työmiestä, 50 mäkitupalaista tai itsellistä, 16
ammattityömiehiä ja käsityöläisiä, 9 maanviljelijää tai maanvuokraajaa, 3
muuta sekä 9 irtolaista tai vaikka mitään merkintää. Näin Jutikkala saa
luvukseen 248 surmansa saanutta punaisten puolella taistellutta.
(Jutikkala 1965, s. 89)
Kun lisäksi tarkastelee Sotasurma 1914–1922 -projektin antamia
syntymäaikoja ja niiden perusteella laskettu ikiä sekä kuolleiden
ammatteja, niin käy erinomaisesti selville punaisten sotilaiden,
teloitettujen ja leireillä kuolleiden olleen nuoria, jopa erittäin
nuoria. Pääsääntäisesti kuolema kohtasi miehiä, mutta oli joukossa
naisia, ja ehkä heitä oli juuri huomattavan paljon Sääksmäen
kaatuneitten kohdalla.
Samankaltaisina erilaisia
Kun pohditaan syitä kahden väkiluvultaan
suunnilleen samankokoisen kunnan punaisten puolen tappioihin, niin tulee
tarkastella yhteiskunnassa tuolla hetkellä vallineita hyvinkin
erilaisia tilanteita ja tosiasioita.
Ensinnäkin kummassakin kunnassa oli iso
teollisuuskeskittymä: Valkeakosken kylä Sääksmäellä ja Tervakosken kylä
Janakkalassa. Historiallisessa jatkumossa Valkeakoskesta kehittyi
kauppala ja kaupunki, joka lopulta liitti itseensä entisen emäpitäjänsä
Sääksmäen. Tervakoski on pysynyt, useista itsenäiseen kuntaan
tähtäävistä suunnitelmista huolimatta, yhtenä kylänä Janakkalan
kunnassa. Tervakoskella oli toki huomattavasti pidemmät paperintekemisen
perinteet kuin Valkeakoskella. Tervakosken paperitehdas aloitti
toimintansa jo vuonna 1818.
Antti Karisto totesi 2003, että: ”1900-luvun
alussa Janakkala edusti parhaimmillaan Hämeen kartanoaluetta, jossa
maanomistus oli äärimmäisen keskittynyttä, maanomistajien lukumäärä oli
alle 100, joten itsenäisten maanviljelijöiden osuus kaikista
kotitalouksista jäi vajaaseen 15 prosenttiin, vuokraviljelijöiden
(torppareiden) osuus oli kolmannes ja lopuista oli yli 50 %
maataloustyöväkeä.”(Krupinin, 2006, ) Kuitenkin Janakkalassa oli
tapahtunut 1800-luvun loppupuolella suuri maanomistajien piirin
laajeneminen. Sillä esim. seppä Heikki Vilen osti itselleen noin 1895
Löyttymäen kylästä Ojalan Torpan, tosin tämä torppa oli pinta-alaltaan
180 hehtaaria (Krupinin 2007).
Näin kummassakin tarkastelun kohteena
olevassa kunnassa olivat kartanot olleet merkittäviä maanomistajia.
Ehkäpä Janakkalassa Hakoisten lääni, johon kuuluivat myös Konttilan,
Rehakan, Viralan ja Hyvikkälän kartanot, oli todella määräävässä ja
merkittävässä asemassa. Tämän kartanokokonaisuuden omistajana olivat jo
1800-luvun alkupuoleta olleet hyvin uudistushaluiset vapaaherrallisen
Boije af Gennäs–suvun jäsenet. Kaikkiaan Veikko Kerkkonen luettelee
Janakkalan historiassa 17 kunnassa sijainnutta kartanoa.
Tosin poliittisena mittarina voivat toimia
ainoastaan vuosien 1916 ja 1917 eduskuntavaalit, sillä kunnallinen
vaalioikeus laajeni yleiseksi ja yhtäläiseksi vasta itsenäisyyden myötä.
Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa vasemmisto eli SDP saavutti
yksikertaisen enemmistö eduskuntaan, mutta poliittisesti kiihkeinä
aikoina jouduttiin syksyllä 1917 järjestämään uuden vaalit, joissa SDP
menetti enemmistönsä eduskunnassa, ja joutui smalla syrjään
hallitustyöskentelystä.
Sääksmäki ja Janakkala olivat molemmissa
vaaleissa selkeästi vasemmistolaisia kuntia. Sääksmäellä vuonna 1916 SDP
keräsi äänistä 64 prosenttia ja seuraavissa vaaleissa tuli puolueen
osuudeksi 63 prosenttia. Janakkala oli toki vieläkin punaisempi, sillä
siellä vuoden 1916 vaaleissa SDP:n kannatus nousi 72 prosenttiin
annetuista äänistä. Seuraavan vuoden vaaleissa puolueen kannatus laski70
prosentin tasolle.
Tämäkään puoluekannatus ao. vaaleissa ei puhu
sen puolesta, että punaisten tappiot olisivat erityisen suuret
Sääksmäellä verrattuna Janakkalan punaisten kokemiin tappioihin. Oli
ehkä kannatuksen perusteella odotettava, että juuri Janakkalassa olivat
suuremmat luvut kuin Sääksmäellä.
Työväenliike tuli molemmille paikkakunnille
vuosisadan loppupuolella ja olivat myös molemmissa pitäjissä
toiminnoiltaan ja vahvuuksiltaan lähes samalla tavoin toimia.
Mikä selittää erot?
Marko Tikka toteaa artikkelissaan, että: ”Itse kapina ei ollut
Janakkalassa raju konflikti, pienissä yhteisöissä ei ollut motiivia
veriseen luokkataisteluun”(Tikka 2006). Ilmeisesti Tikka ei ole
perehtynyt jo alussa mainittuun Jutikkalan artikkeliin ja sen tuloksiin,
sillä myös pienillä kunnilla on eroa, jopa samankokoisilla ja
samanlaisen yhteiskuntarakenteen omaavillakin. Näitä syitä voidaan
etsiä, mutta mitään varmuutta ei varmaan nytkään asiasta saavuteta.
Kansakoulu
Kun yritetään etsiä syitä Janakkalan
punaisten vähäisiin tappioihin, niin tulee ensinnä mieleen kansakoulu,
joka perustettiin pitäjään jo ennen kansakoulu- ja kunnallislakien
antamista. Hankeen erityisenä puuhamiehenä kunnostautui Turengin
tilallinen Kustaa Paturi (1812-1868). Paturin näkemyksen mukaan: ” yhdeksi
parannuskeinoksi luulivat paremman opetuksen kauttakin kansan taitavan
tunnostua ja heräävän parempiin taipumuksiin, johonka välikappaleeksi
myös luultiin pitäjässä olevan tarpeen panna toimeen Kansakoulua.”(Paturi,
Hämäläinen 24.3.1895) Näin oli muutaman vuoden päästä muodostuvaan
kuntaan luotu vahvaan sivistysvaikutukseen perustuvat koulujärjestelmä,
joka omalta osaltaan vaikuttaisi koko kansaa sivistävänä laitoksen.
Työväenliike
Työväenliike sai jo varhain sijansa
Janakkalassa, sillä Kerkkonen mainitsee ensimmäisen työväenyhdistyksen
perustetun Leppäkoskella jo vuonna 1889 (Kerkkonen 1976, s. 609).
Myöhemmin lähes joka kylään perustettiin oma työväenyhdistys, joskin
suurimmat olivat Turengissa, Napialassa (Tervakoski), Leppäkoskella ja
Viralassa. Työväenyhdistyksillä ja niiden sivistystoiminnalla oli oma
merkittävä osuutensa kansakoulun antaman perussivistyksen
laajentamisessa. Esimerkiksi kunnan työväenjärjestöjen näyttämötoiminta
jatkaa vielä yli satavuotista perinnettään.
Kunnalliselämä
Kunnallispolitiikassa noudatettiin vuonna
1918 myös rauhanomaista ja seesteistä mallia. Kerkkosen kertomana mukaan
janakkalalaiset Otto Marttila, Teodor Valtonen ja Aatu Mäkelä lähtivät
Helsinkiin saamaan ohjeita kunnallisesta täytäntöönpanosta. Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner antoi vai n ohjeen käyttää ennen kaikkea järkeä (Kerkkonen 1976, s. 355).
Tämä järjenkäyttö johti Janakkalassa siihen
että helmikuusta huhtikuuhun vuonna 1918 porvareille annettiin oikeus
asettaa 1/3 taksoitus- ja tutkijalautakunnan jäsenistä kun työväki
asetti loput 2/3. Kunnallislautakunnan puheenjohtajaksi valittu Vihtori
Valajärvi laati veronkatoluettelon. Mielenkiintoisesti vuoden 1919
tammikuussa toimitetuissa kunnallisvaaleissa työväestö sain itselleen 18
paikkaa ja porvaristo 9 paikkaa eli sama suhdeluku kuin kansalaissodan
aikana oli ollut (Kerkkonen 1976, s. 355).
Punaisten terrori
Janakkala säästyi miltei kokonaan punaiselta terrorilta, sillä valkoisia janakkalalaisia teloitettiin vain kaksi: turenkilainen
maaviljelijä Vihtori haltia ja janakkalalaiseksi mainittu maanviljelijä
Erik Torttila. Myös Janakkalan vallankumousoikeus kokoontui vain
muutamia kertoja ja se käsitteli vain viinankeittojuttuja ja langetti
niistä sakkorangaistuksia. Jokaisessa suuremmassa kunnan kylässä toimi
punakaarti, mutta se toimi juuri järjestyksen valvojana. Näin
Tervakosken paperitehdas saattoi olla toiminnassa koko sodan ja
myllerrysten ajan.
Janakkalan historiassa Kerkkonen kertoo esimerkin Leppäkoskelta, että ”
Jalmari Luotosen ansiosta ja punakaartilaisten valistuneisuudesta
johtui, että ryöstöjä ja väkivaltaisuuksia ei paikkakunnalla tapahtunut. Elintarpeista maksettiin ja punakaartilaiset käyttivät elintarvikekortteja”. Lisäksi: ”Leppäkosken
porvarit asettuivat puolustamaan kylänsä punakaartilaisia… Heidän
mielestään punakaartin esikunta teki voitavansa suojellakseen
Leppäkosken porvareita. Merkkejä luokkavihasta ei ollu ei punaisten eikä
valkoisten taholla” (Kerkkonen 1976, s. 807).
Vastaavia erimerkkejä löytyy niin Hyvikkälän, Vähikkälän kuin muidenkin punakaartien toiminnasta.
Saksalaiset
Kuninkaallinen saksilainen Karabiini
Rykmentti, jota johti majuri von Redern, oli mukana Helsingin
valtauksessa. Huhtikuun 22. pnä se valtasi Riihimäen tämän jälkeen oli
vuorossa mm. Janakkalan valtaaminen. Ainoa suuri taistelu saksalaisten
ja punaisten välille syntyi kirkonkylän valtauksesta. Kerkkonen
mainitseekin Tervakosken tehtaiden johtoon kuuluneiden agronomi Otto
Mitterhausenin ja insinööri Johannes Andesenin toiminnan esimerkillisenä
sotien ajan. Heidän ansiostaan sekä punakaartilaisten järjellisen
menettelyn kautta säästyi Tervakoski sekä punaisten että valkoisten aikana väkivaltarikoksilta (Kerkkonen 1976, s. 616).
Taistelusurmien lisäksi Räikkälän punakaartin
päällikkö Kalle Flink teloitettiin jo taistelujen tauottua.
Pääsääntöisesti punaisten uhrit olivat Hämeenkyrön ja Kullaan komppanian
jäseniä.
Eräänlaisena jälkikommenttina Janakkalan
vallanneiden saksalaisten tulevasta kohtalosta Kerkkonen mainitseet,
että:” Karabiinirykmentti siirtyi syyskuun 15 pnä Helsinkiin Uudenmaan
kasarmiin. Joulukuun 4 pnä valittiin sotilasneuvosto, joka ei sallinut
von der Goltzin tulla joulukuun 9 pnä hyvästelemään rykmenttiä sen
lähtiessä Saksaan. Rykkmentti liittyi vallankumouksellisiin tultuaa
Berliiniin” (Kerkkonen 1976, s. 619). Ehkäpä saksalaiset olivat saaneet
vallankumouksellisen virustartunnan taistellessaan Suomessa? Vai oliko
sotilaiden parissa jo Suomeen tulessa vallankumouksellista mielialaa ja
siksi ainakin Janakkalan kohdalla, heidän valloittamisensa oli valkoisen
armeijan vastaavaa väkivallattomampi.
Valkoinen terrori
Edes Janakkala ei välttynyt valkoiselta terrorilta, sillä suurin viikatemiehen saldo tuli vankileireillä menehtyneistä. Myös
surmattujen ja teloitettujen punaisten määrä oli Janakkalassa
melkoinen, joskin se jäi vain murto-osaan vastaavista Sääksmäen
luvuista.
Kun Janakkalassa oli kaatuneita 22 ja
Sääksmäellä 93, niin vankileireillä kuoli janakkalalaisia 64 ja
sääksmäkeläisiä 134. Siis janakkalalaisia kuoli leireillä 3
kertää enemmän kuin taisteluissa mutta sääksmäkeläisiä kuoli vain
hiukan enemmän kuin kaatui taisteluissa. Sääksmäen luvut olivat 93
taisteluissa kaatunutta ja 148 leireillä kuollutta.
Sodan loppuselvittelyissä ja valkoisten
vallattua koko eteläisen Suomen myös Janakkala joutui kokemaan valkoisen
terrorin ja teloitukset vankileireineen. Joskin se nytkin pääsi
huomattavasti vähemmällä kuin vertailukohtana oleva Sääksmäki.
Yhteenveto
Akateemikko Jutikkalan 1960 luvulla
esittämään kysymykseen miksi ei ole yhtä ainutta selkeätä vastausta.
Ongelma on monisyinen ja jopa saman kokoisissa ja samanlaisen
yhteiskuntarakenteen omaavissa kunnissa kuin Janakkala ja Sääksmäki
silloin olivat.
Lähteet:
(Helle 2008) Helle, Esko; Sotasurmat 1914–1922. Janakkala ennen ja nyt, LVII 2008. Janakkala 2008.
(JRS 25.1.2006): Janakkala-Rengon Sanomat
25.1.2006 Janakkalan kirkko herra Timo Komulainen esittää vuoden 1920
asukasluvuksi noin pari sataa enemmän kuin oli vuonna 1910, jonka luvun
on tuonut esille valtiotieteen tohtori Matti Hannikainen.
(Jutikkala 1965): Jutikkala, Eino; Suomen
mustin yhdyskunta vuonna 1918, Härmeenmaa XII, Hämeen heimoliiton
julkaisuja 32, Hämeenlinna 1965, s.80–96.
(Kerkkonen 1924): Kerkkonen, Matti: Janakkalan historia, Helsinki, 1924.
(Kerkkonen 1976): Kerkkonen, Veikko: Janakkalan historia, Helsinki, 1976.
(Krupinin 2006) Krupinin, Liisa; Kartankorrat ja kansalaissota. Janakkala ennen ja nyt, LV 2006. 27.
(Krupinin 2007) Krupinin, Liisa; Talonpojat ja torpparit kansalaissodan pyörteissä. Janakkala ennen ja nyt, LVI 2007. s. 37
(Paturi, Hämäläinen 24.3.1859) Kustaa Paturi; Janakkalasta, kansakoulu, urkujen hankita. Hämäläinen 24.3.1859.
Sotaturmat 1914–1921-projekti: Katso: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results.
(Tikka 2006) Tikka, Marko: Janakkala
vuonna 1918, Punaisten ja valkoisten sota Janakkalassa. Janakkala ennen
ja nyt, LV 2006. ss. 35–37.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti