Miksikäs en minä? 14.6.2009

Suomen kuningas Urho I, joka ei sitten tullutkaan.

Ihmettelen ja vielä isolla äänellä, sitä miten pitkän ja kivisen tien Kokoomus puolueena sen jäsenet ja kannattajat ovatkaan kulkeneen Suomen itsenäisyyden aikana?

Eräiden myöhemmin Kokoomuksen jäseniksi liittyneiden poliitikkojen näkemyksen mukaan tasavaltalaiset ja muu roskaväki halusi tehdä hallituksesta vain erään eduskunnan valiokunnan. Varsinkin jos maahan ei saataisi saksalaista kuningasta.

Vaan miten on tässä ja nyt? Eli pitkä matka on ollut vahvan hallituksen eritoten vahvan kuninkaan ja myöhemmin presidentin vallasta nykyiseen vaatimukseen poistaa kaikki valta presidentiltä, kuten Kimmo Sasi ja hänen kumppaninsa haluavat. Varsinkin kun Kokoomuksella olisi ehkä historiallinen tilaisuus saada oma miehensä, Sauli Niininstö, presidentiksi yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Ja mitä sitten on nykyisin hallitus? Onko se van eräs eduskunnan valiokunta, jossa poikkeuksellisesti eivät ole kaikkien eduskuntaryhmien jäsenet? Juuri nykyinen vaatimus, että kaikkien kansanedustajien pitää olla eduskunnan jäseniä, tekee siitä tuollaisen valiokunnan. Eduskunta on ja tulee todennäköisten muutosten jälkeen vielä selvemmin olemaan, korkeimman vallan käyttäjä Suomessa. Siis kuten perinteinen oikeisto on aina vahvasti vastustanut.

Tämä nousi mieleeni kun luin Vesa Vareksen kirjaa Kuninkaan tekijät. Suomalainen monarkia 1917–1919. Myytti ja todellisuus (WSOY 1998). Saatan olla hyvinkin väärässä, mutta tekijä paljastaa monarkiaa ja kuningashanketta myötäilevän asenteensa. Ei se paha asenne ole joskin se saa kirjoittajan tekemään ehkä hivenen hätiköityjä johtopäätöksiä tilanteesta ja ehkä tapahtuneistakin.

Kun kirjassa esitetään hyvin tarkasti vanhan vuoden 1772 hallitusmuodon 38 §:n käyttö kuninkaanvaalissa, niin miksi kirjoittaja pitää itsestään selvänä tuon pykälän sisällön tulkintaa? Jos otettiin Autonomia aika mukaan perustuslain voimassaoloaikaan, niin varmasti vielä oli hengissä useita henkilöitä, jotka olisivat voineet seurata Romanov-sukuista Suomen suurherttuaa Nikolai II:sta tämän valtaistuimelle. Jos kyseessä oli pykälän jäädytys autonomian aikana, kuten tehtiin hallitusmuodon useille muillekin pykälille, niin olisi ruotsalais-saksalaiseen Holstein-Gottorpin sukuun kuuluvia henkilöitä ollut tarjolla. Ja jos heitä ei olisi millään keinolla löytynyt, niin varmasti Vaasa-suvun jälkeläisiä olisi tuolloinkin olla vielä pilvin pimein. Vieläkin runsaammin olisi Suomesta tai muualta löytynyt vanhojen Folkunga-kuninkaiden jälkeläisiä.

Näin kyseessä oli siis vallankaappaus aiemmilta hallitsijasuvuilta. Kuten oli aikanaan tehty Ruotsissa 1800-luvun alussa kun Holstein-Gottorpin-suvun jäsenten syrjäyttämiseksi.Näin kyseessä oli siis vallankaappaus aiemmilta hallitsijasuvuilta. Kuten oli aikanaan tehty Ruotsissa 1800-luvun alussa kun Holstein-Gottorpin-suvun jäsenten syrjäyttämiseksi.

Mielenkiintoinen osuus kirjassa on Paasikiven näkemysten kuvaaminen tuossa monarkia-asiassa. Tämä vaha jäärä, sukulaismies, pysyi monarkistina aika hautaan saakka, ja mikäli äitiäni tunnen niin varmasti vielä senkin jälkeen. Vareksen pitäisi yrittää saada lupa Juho Kustin muistelmien julkaisuun niiltäkin osin kun ei vielä ole tehty. Varmasti se olisi mielenkiintoinen lisä Paasikiven henkilöön ja poliittiseen toimintaan ja eräänlainen lisä Polvisen massiiviseen elämäkertaan.

Mielenkiintoinen osuus kirjassa on Paasikiven näkemysten kuvaaminen tuossa monarkia-asiassa. Tämä vaha jäärä, sukulaismies, pysyi monarkistina aika hautaan saakka, ja mikäli äitiäni tunnen niin varmasti vielä senkin jälkeen. Vareksen pitäisi yrittää saada lupa Juho Kustin muistelmien julkaisuun niiltäkin osin kun ei vielä ole tehty. Varmasti se olisi mielenkiintoinen lisä Paasikiven henkilöön ja poliittiseen toimintaan ja eräänlainen lisä Polvisen massiiviseen elämäkertaan.

Tosin tuo kysymys monarkista ja sen ympärillä toimineet henkilöt eivät tienneet mitään äidistäni, jonka sukulaisia he useimmat olivat. Paasikiven lisäksi joukkoon kuuluivat Mannerhein, Svinhufvud ja Ståhlberg.

Kiintoisan kirjan Vares on saanut aikaiseksi ja omat väitteeni eivät suinkaan vähennä sen arvoa. Sitä lukee kuin kertomusta perhekärhämästä, joka saa ylisuuret puitteet kaikkien jääräpäiden tähden. Eikös nuo kaikki sukulaiset ajaneetkin härkävankkureilla, joita ei voinut saada peruuttamaan tai edes suuntaansa muuttamaan.

Ja mitä tulee maassa vuonna 1918 olleisiin saksalaisiin sotilaisiin, niin Veikko Kerkkonen Janakkalan historia (1976) sivulla 619 toteaa (lähteitä mainitsematta), että:

“Karabiinirykmentti siirtyi syyskuun 15 pnä Helsinkiin Uudenmaan kasarmiin. Joulukuun 4 pna valittiin sotilasneuvosto, joka ei sallinut von der Goltzin tulla joulukuun 9 pna hyvästelemään rykmenttiä sen lähtiessä Saksaan. Rykmentti liittyi vallankumouksellisiin tultuasan Berliiniin.”