Se onnistui!

Juha Siltala ja hänen massiivinen tiiliskiviteoksensa Valkoisen äidin pojat, tuli luettua sittenkin. Koville otti ja ensimmäisellä kerralla jopa luovutin. 

Niin ensimmäinen lukukerta päättyi jo kymmenen sivun kohdalla, eli en päässyt edes johdannon puoliväliin saakka. Lopulta kuitenkin sisuunnuin ja lukeminen siis onnistui. Jaksoin lukea jopa koko johdannon, siis sen kaikki 28 sivua. Mielenkiintoisesti pari viimeistä sivua olivat todella kielenkiintoisia ja innostivat minua kahlaamaan koko teoksen. Mutta lopulta luin myös koko kirjan - hyvä minä!

Ongelman lukemisessa muodosti Siltalan käyttämä kieli. En aluksi edes ymmärtänyt sitä häne kieltäään, vaikka sanat olivat tuttuja ja käsityskykyni rajoissa. Hän jotenkin hienostelee ja briljeeraa kielellä ja ihan turhaan, sillä oikeastaan johdannon kaksi viimeistä sivua ovat se oleellinen osa koko johdannosta. En tiedä mikä on Siltalalla syynä monimutkaisiin lauserakeneisiinsa ja vaikeatajuiseen tekstiin yleensä.

Tietenkin minullakin on omat rajoitukseni ja ne eivät suinkaan ole vähäiset. Jos vertaan Siltalaa ja Varesta tekstintekijöinä, niin heissä on eroa kuin yössä ja päivässä. Vares on mielettömästi helpompi lukea ja hahmottaa, vaikka asia on yhtä tiukkaa ja painavaa. Siltalan teksti on osittain ilmeisesti lukukelvotonta tai sitten minä en vaan ymmärtänyt lukemaani.

Pitää toki myöntää, että Siltalan teos antoi kuitenkin paljon se opetti minua merkittävällä tavalla tiedostamaan tukimuskohdettani. Tästä on osoitiuksenä kirjan marginaalaihin tehdyt merkinnät. Ensiimäinen merkitä on sivulta 27, eli lähes johdannon lopusta, jossa Siltala toteaa:

Tutkimustehtävänä on ollut selvittää yksityisen ja yleisen suhde kansallisilla herättäjillä ja valistajilla, psyykkisen tasapainon ja isänmaallisten reformiensisäinen suhde. Supistamalla havointoskaalaa tietyntyyppisiin tilanteisiin on mikrointeraktiosta saatu esiin makrarakenteita.

Eli tuossa on oikeastaan koko yli 700 sivun ajatus hienosti kiteytettynä. Kun tuota toteamusta käytti lukemisen osviittanan, niin se jopa onnistui.

Kiitos muuten Vesalle yllytyksestä lukea tämä kirja.