Kustaa Paturi (1812-1868) Janakkalan kunnanhallinnosta

Kartta Turengin kylästä noin vuonna 1880

Kustaa Paturista ja hänen työstään

Perjantaina 23. maaliskuuta tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta ehkä tunnetuimman janakkalalaisen syntymästä. Tällöin näet Turengin Paturin taloa omistavan talollisen Wilhelm Mikonpojan toinen lapsi syntyi. Hänelle annettiin nimeksi Kustaa, ja hän tuli tunnetuksi Paturi sukunimellä, joskin hän käytti joskus varhaisimpina aikoinaan myös sukunimeä Thurén.

Suuren yleisön tietoisuuteen Paturi tuli julkaisemalla runoteoksen ”Huvilauluja Hämeestä” vuonna 1842, Tätä runoteosta mainitaan, esimerkiksi Uusi Suometar artikkelissaan 1902, ensimmäiseksi suomenkieliseksi runokokoelmaksi. Siinä oli mukana myöskin nuotitus, jonka mukaan runot oli tarkoitettu lauluina esitettäviksi. Sävellykset, ja osittain vanhojen nuottien mukaiset sovitukset olivat Janakkalan kanttorin Silénin tekemiä. Kirjasta otettiin myöhemmin 1860-luvulla myös toinen painos. Merkittävän runokirjasta tekee myös se, että Siitä kirjoitti ranskalainen kriitikko ja tiedemies Xavier Marmier, joka käänsi runon ranskaksi jo vuonna 1843.

Paturi ei ollut pelkkä runoilija vaan innokas yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänen kirjoituksensa käsittelivät lähes kaikkia yhteiskunnassa esillä olleita asioita. Hän laati mm. lausunnon, ainoan suomenkielisen ja tavallisen rahvaanmiehen kirjoittaman, senaatin pyytämään ehdotukseen vaivaishoitoasetuksesta, samoin hän laati yksityisen lausunon kansakoulua käsittelevään senaatin esitykseen. Jälleen hän oli ainut suomenkielinen asiaa kantaa ottanut. Hän joutui voimakkaaseen ristiriitaan itsensä professori Yrjö Koskinen kanssa ja riidan aiheena oli juuri vaivaishoito ja siihen liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset ja arvovalinnat.

Kustaa Paturi ei ollut fennomaani, ei edes sen ajatussuunnan alun syntyvaiheessa. Hän koki itsensä tietenkin uskolliseksi keisarin alamaiseksi, mutta eritoten hän oli syvällisesti talonpoika ja hämäläinen. Tietenkin hän oli myös janakkalalainen ja jopa erityisen tarkka omasta paikallisesta identiteetistään. Kuitenkin hämäläisenä talonpoikana hän otti osaa hyvin monenlaisiin keskusteluihin, mutta oli myös päättämässä ajamista asioitaan. Hän oli perustamassa Suomen ensimmäistä liikepankkia kuin myös myöhemmin Janakkalan säästöpankkia.  Usein hän kirjoittikin juuri janakkalalaisena eri paikallisiin (Hämäläinen) ja valtakunnallisiin lehtiin, joiden määrä moli 1800-luvun puolivälissä hyvin rajallinen.

Paturi ja kunnallishallinnon uudistus

Kustaa Paturin eräänlainen joutsenlaulu eli viimeinen kirjallinen testamentti on hänen toistaiseksi viimeisin löytämäni kirjoitus, joka ilmestyi Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä n:o 33, 23.4.1867, eli noin vuosi ennen Kustaan kuolemaa, joka tapahtui 10. toukokuuta 1868. Tässä kirjoituksessa hän tekee selkoa hiljan voimaan tulleen uuden kunnallisasetuksen soveltamisesta Janakkalan kunnan hallintoon.

Suomessahan tuli voimaan 1865 maalaiskuntia koskeva kunnallishallinnon uudistus. Tällöin entiset pitäjät, jotka olivat olleet pääsääntöisesti yhtä seurakuntien kanssa, muuttuivat kunniksi. Tällöin seurakuntien kontolta kaikki muut kuin kirkolliset asiat siirrettiin uusien asetuksella perustettavien kuntien kannettaviksi. Tällaisia siirtyviä asioita olivat koulutoimi, terveyden- ja köyhäinhoito, verotus jne.

Uudenlaisen kunnan keskeisin päätäntäelin oli kuntakokous ja vasta 1900-luvun alkupuolella perustettiin kuntiin kunnanval­tuus­toja. Näin Kustaa Paturi pääsi ennen kuolemaansa vielä muutaman vuoden ajan antamaan laajan ja pitäjänhallinnossa kertyneen kokemuksensa uuden kunnallisen hallintorakenteen kehittämiseen.

Tässä viimeiseksi jääneessään artikkelissa, joka ilmestyy tavallaan maamme ainoassa suomenkielisessä virallisessa lehdessä ja kuvastaa samalla kirjoituksen osaksensa saamaa suurta arvostusta, Kustaa Paturi selvittää lyhyesti Janakkalan uuden kunnanhallinnon rakenteet: kunnallishallituksen, kunnallislauta­kunnan ja sen jakautumisen eri osastoihin. Eritoten ja jopa pääsääntöisesti nykyihmisessä herättää mielenkiintoa selvitys kunnallisen äänioikeuden jakautuminen Janakkalan kunnan päätöksenteossa ja Kustaa Paturin suhtautuminen asiaan.

Kunnallinen äänioikeus

Kunnallinen äänioikeus perustui Janakkalassa kuten kaikissa muissakin maamme kunnissa aina itsenäistymisen jälkeisiin uudistuksiin saakka, veroäyriin, jonka perustana oli mikä tahansa kiinteä omaisuus sekä henkikirjoissa olevat mieshen­kilöt. Eri laatuista kiinteää omaisuutta yhdisteltiin myös Janakkalassa, jos ne olivat saman isännän omistuksessa.

Tämä kiinteä omaisuus, joka oli siis kunnallisen äänioikeuden perusta, on Kustaan kertoman mukaan jaettu kymmeneen luokkaan, joista alhaisin eli ensimmäinen antaa 10 ääntä eli veroäyriä ja korkein luokka antaa 100 veroäyriä eli ääntä. Jaon perustana on tilojen tulo- ja laveusarvot (pinta-ala), koska manttaalia pidettiin selvittelyjen jälkeen kunnassa liian hankalana ja vaikeasti sovitettavana veroyksikkönä äänestysoikeuden perusteeksi. Näiden kahden äyrimäärän väliin sijoitetaan kaikkien kuntalaisten kiinteä omaisuus arvoineen.

Tämän kiinteän omaisuuden lisäksi jokainen henkikirjoihin kirjattu täysikäinen mieshenkilö omasi yhden äänen eli äyrin. Tämä puolestaan johti siihen, että talon isäntä äänesti kiinteän omaisuutensa, oman minänsä ja hänen alaisuudessaan olevien henkikirjoitettujen miesten puolesta ja äyreillä, periaatteessa naisilla ei ollut kunnallista äänioikeutta. Näin siis torpparit, rengit ja muut vastaavat ei kiinteää omaisuutta omaamattomat ja toisen alaisuudessa olleet, eivät saneet äänestää kunnallisissa asioissa, no ei tuolloin ei 1800-luvun aikana, vielä toki valtiollisissakaan asioissa.

Koska enemmistön annettujen äänien määrästä ratkaisi kaikkia kuntalaisia koskevissa asioissa ja manttaalin alaisissa asioissa äänestettiin vain manttaalin mukaisesti, niin on selvää, että Paturin kaltaisilla pitäjän talonpojilla oli hallussaan ehdoton enemmistö kaikista kunnallisista asioista päätettäessä, niin jos he olivat asioista yksimielisiä, mikä lienee ollut melko harvinaista jopa Janakkalassa.

Janakkalassa äänet jakautuivat siten, että 2/3 osaa kertyi kiinteästä omai­suudesta ja lopuistakin henkikirjojen mukaan kertyneistä suurin osa oli kiinteää omaisuutta omistavien talollisten hallussa. Tämä kiinteän omaisuuden osan ylivoima ja enemmistö on Kustaa Paturin mielestä ja kokemuksen mukaan tärkeätä, se näet takaa hänen mukaansa edistyksen eteenpäinmenon kunnassa. Vaikka Paturilla oli runsaasti kokemuksia patavanhoillisista ja kaikkea vastus­taneista talonpojista, niin esimerkiksi hän ottaa esille tapauksen ennen kunnallisasetusta. Tuossa tapauksessa “irtaimen” väen oli sallittu olla paikalla kun heitä koskevaa asiaa pitäjänkokouksessa käsiteltiin. Seurauksena tästä oli Paturin mukaan tämän ”irtaimen” väestönosan edesvastuuton käyttäytyminen, he kun olivat todenneet olevansa täällä tänään, mutta huomenna jossain muualla, joten he eivät siksi halua ottaa osaa mihinkään maksuun tässä ja nyt.

Kunnan hallinto

Uuden asetuksen mukaisen kunnan hallinnon rakenteen Paturi jakaa neljään osaan seuraavalla tavalla:

“1:ksi. Kunnallishallituksessa on Esimies ja Wara-esimies, jotka toimittavat varteen ja päättävät joko Lautakunnan tai yksityisen esittämät asiat.

2:ksi. Lautakunnassa on Esimies ja Vara-esimies sekä 8 jäsentä ja 4 vara-jäsentä. Jäsenet ovat jaetut 4:jään osastoon: kaksi kuuluu vaivaishoitoon, kaksi kunnan kassain tarkastukseen, kaksi vörmyntäri-asioihin ja kaksi joutolaisten vaarinpitoon, erittäisin henkikirjoituksessa saapuvilla olevassa. Esimies toimittaa kirjevaihdon ja kaikki ne asiat, joissa ei tule kysymykseen lautakunnan jäsenten saapuvilla oloa, ja eräitä päätettäviä asioita kahden asian laatuun kuuluvan lautakunnan jäsenen kanssa. Lautakunnan jäsenet ovat kukin osastossansa toimistomiehiä. Esimies, koko lautakunnan kanssa yhteisesti, vastaa kunnan kassain hoidon vaarilla pidosta.

3:ksi. Kunta on jaettu piirikuntiin, joissa kussakin on yksi piirikunnan jäsen eli kaitsijamies ja yksi vara-jäsen, jotka kuuluvat kaikkiin lautakunnan kokouksissa esiintulevien asiain ilmi- ja selitys-antoihin ja käskyn-alaisiin toimiin piirikunnassa, yhteisistunnoissa kaikki ja erikois-istunnoissa joku kutsuttu saapuvilla olemaan.

4:ksi. Ääntö-oikeus eli vero-äyrit kuten edellä käsiteltiin. “

Hyvin nykyaikaisesti Kustaa Paturi on artikkelissaan myös huolissaan kunnallisen itsehallinnon kiinnostavuuden ylläpitämisestä ja tämän tähden ovat janakkalalaiset hänen mukaansa päätyneet jättämään pois hallinnosta kunnan valtuusmiesten tehtävät. Näin kuntalaisten mukana olemisen myötä heidän intonsa itsehallintoon pitäisi säilyä. Lisäksi koko järjestelmä toimii tietenkin korvauksetta, joskin asiakirjamaksuja peritään toimitettavista asiapapereista ja taksa on markka arkilta.  Tämän lisäksi maksetaan muonarahaa kunnallishallituksen ja piirikuntain jäsenille joissain tapauksissa kaksi markkaa päivässä ja kyyti mennen tullen tehtävää hoitamaan. Näin päivärahat ja matkakorvaukset ovat tuttu asia tuollaisessakin kunnassa.

Kunnallisuudistus oli selvästi Paturin toiveiden mukainen. Kyseessä oli itsehallinto, johon kuntalaisilla tuli olla elävää kiinnostusta ja päätöksenteko oli vakaissa talonpoikaisissa käsissä ja höystettynä muutamien säätyläisten vakaalla toiminnalla. Hän ei kaivannut muutoksia tässäkään kunnallishallinnon tapauksessa liian rajusti ja nopeasti, vaan harkiten, hitaasti ja vakaasti kiiruhtaen oli asiat toimitettava.

Kustaa Paturin lausunto kansakoulusta 5.3.2011

Teoksen: Lönnbeck, Gustaf F.; Folkskoleidéns utveckling i Finland från nittonde århundradets början till 1866. Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapets tryckeri, 1887.  Liiteosassa sivuila 43-44 on seuraava Kustaa Paturin kirjoittama lausunto, joka puudettiin kansakouluasiassa Tuomiokapituleiden antamiin lausuntoihin. Paturi oli ainut, joka kirjoitti asiansa suomeksi ja kaikkiaan vastauksia tuli 19 kappaletta ja pääsääntöisesti kirjoittajat olivat kirkonmieheä.

Suurivaltaisin, kaikkein armollisin Keisari ja Isoruhtinas!

Suurimmalla mielihyvällä olemme saaneet vastaanottaa Teidän Keisarilliselta Majestetiltanne armollisemmasti käsketyn kolmen Tuomiokapitulin Ehdotuksia Kansakoulumenosta Suomessa, jolla huomaan tarkoitettavan kansan tarpeellista valistuksen vaikuttamista sekä hengellisessä että maallisessa katsannossa, josta Teidän Keisarillisen Majestetinne hellästä ja isällisestä murheenpidosta kannan tämän kautta kaikkein nöyrimmän ja alammaisemman kiitoksen!

Koska Teidän Keisarillinen Majestetinne on armossa avannut tilaisuuden tehdä muistutuksia Tuomiokapitulien Ehdotuksiin Kansakoulumenosta Suomessa, niin rohkenen syvimmässä nöyryydessä ja alammaisuudessa edestuoda seuraavaista: Mitä siihen tulee kuin Tuomiokapitulit esittelee koulua ja sen varastoa varten kuninkaallisen resoluutionin se 10 päivä Elokuuta 1762,  § 1:sen mukaan jälkeen elämistä: pitäjän yhteisellä suostumuksella perustettavaksi, kaipais luonnollisesti jotakin toisenlaista, kuin vasta mainittu kuninkaallisen resolutionin koohta ei anna selvää johtoo mihinkä muotoon, asianomaisten kesken, asia tulis nojattavaksi, niin semmoisessa seikassa, erinlaisten ajatuksien vuoksi, tapahtuu sekamielisyyttä ja piammasti menee luonnottomalle eli epävastaavaan järjestykseen uloosteot. Jos seurakunnan jäsenet ovat yleeseen yhtä valistuneita ja yhtähyvillä tunnon omaisuuksilla niin makso-määräykset käy jotenkin luonnollista suuntaa; mutta valistuksen olleen erimitassa seurakunnan jäsenissä ja jos valistuneempi osa  on paremmin omanvoiton kuin ihmisarvon vaatimuksia seuraavia ja tyhmempi osa ei ymmärrä asian luonnollista suuntaa eikä osaa asiaansa valvoo, niin kääntyy asia valistunneempain omanvoiton puolelle ja niin perustettu makso tulee seisomaan seuraavana ojennusnuorana, joka on toisille liika raistus ja pitkänaikaisesta tavasta saa semmoisen puolustuksen että on työlläs saada luonnolliseen oikeuteen. Tutkinnoilla voidaan käsittää entisillä pitäjäin yhteisillä suostumuksilla  perustettuja asioita  paljo niin tapahtuneen. Taasen Tuomiokapitulien eesitteleminen:  jotta Lukkarit  peräytettäisi  alkuperäiseen  virkansa toimeen kansakoulunopettaiksi, muista nykyisistä virkapalveluksista, kuin kirkko-laulusta,  vapautettavaksi,  olis ehkä  kaikista sopivin keino; mutta  Lukkarien palkanmakso, vanhuuden  jälkeen, Talo eli sauhu  lu’ulla,  on jo ajan mittaan joutunut luonnottomalle kannalle. Tarkastain tulläan huomaamaan  jotta yksi kokonainen  talo jolla on suuri viljelys  ala ittellä on paljo avaroilla viljelys aloilla Torpparia, kaikki  nauttii Lukkarin  palvelusta yhteisellä kolmen kapan maksolla, toinen talo on pantu 16:sta osaan  eli on sama  määrä  yksinäisiä taloja, joissa ylipäätään on sama  asukas  luku ja. viljelyspaljous kuin viimeksi sanotullakin ja  ne maksaa kukin 3:me kappaa eli yhteensä  l:den Tynnyrin 18:sta kappaa. Kuin Tuomiokapitulien esityksen mukaan edellä mainitun kuninkaallisen  resolutionen se  10 päivä elokuuta  1762, 1 § jälkeen tulis aina yhteisellä suostumuksella vielä lisättäväksi,  niin se tulis  aina edelleen ylentymään, viimeksi mainituilta pieniltä taloilta; sitä vastaan  löytyy seurakunnissa useempia  laijia kiintonaisia ja ikään kuin kiintonaisia, väkirikkaita  ja suuria voittoja  tuottavia,  omaisuuksia  niin kuin jauhomyllyjä, Sahoja, monen nimellisia Tehtaita j.n.e. kuin ei maksa mainittuja kappojakaan, jotka kuitenkin luontonsa puolesta olisivat voimallisia että velvollisia maksamaan Lukkarin ja Kansakoulunopettajan palkkaa ja koulun voimassa pitämisessä olla osalliset maatilallisten rinnalla, arvonsa mukaan. Mitä Lukkarien, ja jos se tulis olemaan Kansakouluopettajain, palkkaan tulee, niin se on vanhan perustuksen mukaan niin suurella eroituksella paljouden suhteen, ehkä opilla ei tule olemaan lainkaan eroo suurissa ja pienissä seurakunnissa, vähän on virantoimituksellakaan, josta seuraamus on semmoinen, että yhtätaitoiset miehet, palkan suhteen, toiset elää ylellisyydessä, toiset kituu köyhyydessä eli täytyy ellä muilla ansioilla; tämä seikka kansakouluopettajan perusteessa myös olis suuresti tarpeen parantaa. Myöskin kuin Suomen kansa on yksi kansa jos sen jäsenet kussakin seurakunnassa, niin kuin se olis luonnollista, maksaisi Lukkarille eli Kansakouluopettajalle yhtä paljon niin kansan yhteys vaatis luontoonsa puolesta kunkin saada nauttia kohtuullisia etuja virkamiesten hyvyyden suhteen, joka perustaiksen palkkaan – niin kuin se tapahtuu niiden virkamiesten suhteen joita armollinen Hallitus suorraltansa palkottaa; mutta seurakunnittain palkatut Lukkarit erisuuruuden suhteen, ovat kymmenenkin kertaa suuruisella eroituksella, joka jo tekee luonnottomaksi palvelusta nauttivain kohtuullisen etuuden. Jos Teidän Keisarillinen Majestetinne hyväksi näkis säätää Lukkarit Kansakouluopettajiksi, niin edellä mainituin monipuolisien luonnottomuuksien suhteen syvimmässä nöyryydessä ja alamaisuudessa pyytäisin saada Teidän Keisarillisen Majestetinne armolliseen huomioon johdattaa kansakouluopettajan palkaa perustettavaksi omituiselle kannalle. Seurakuntain lukua suhteen, viime aikain kansanpaljous laskuissa, näyttäisi jos 20 ja 50 vuoden välillä ijästä, köyhät ja raajarikot pois erottain, esimerkiksi maksaisi kukuin miehen puoli 16:sta ja vaimon puoli 8:ksan kopeekkaa hopeassa. ylipäätään karttuvan sisääntuloo kansakouluopettajain kohtuulliseksi palkaksi ja ne rahat ko’ottaisi yhteiseen erityiseen kassaan ja siitä maksettaisi, kuin kansakouluopettajain siat jaettaisi seuraaviin luokkiin, 1:selle 200 Ruplaa Hopeessa, 2:selle 175 Rupl., 3:nelle 150 Rupl., 4:lle 125 Rupl., 5:lle eli kanssaopettajalle isommissa seurakunnissa 100 Ruplaa. Mainittu maksomäärä ulottuisi ehkä niillen paikoillen, joka ei myöskään maksajoille olis suuri rasitus, kuin se tulistasan jakautumaan, niin kuin semmoinen virkapalveluskin yleiseen koskee yhtäläiseen, olis myös kansakouluopettajoille ulottuva palkka, ja niin muodoin Lukkari kapat tarpeettomat , jos Teidän Keisarillinen Majestetinne hyväksi näkis kumota Lukkari kapppain makson. Joka olis sen suhteen suuresti toivottava että maatilalaisten kesken se epätasainen makso, tilain arvoo suhteen, perkaantuisi, kuin myös Lukkarien vanhuudesta tapana pysynyt pitäjän ympäri palkan kierto lakkaantuisi jonka varjon alla se tavatoin kerjuu on voimassa pysynyt, joka olis senkin vuoksi hylättävä tapa että se puolustaa ja kiihottaa yhteistä köyhäin kerjua ja samalla alentaa virkamiehen arvoo. Kouluhuoneet rakentaisi ja voimassa pitäisi kukin seurakunta, johonka omaisuutten haltiat antaisi tarvittavat rakennus aineet ja omaisuutten suhta järjestettäisi, kaikennimellisien kesken tavalla kuin kuninkaallinen resolutioni se 10  päivä Elokuuta 1762, 5 § Pruukien, Värkkein ja Myllyin manttaalli arvosta säätää Kirkon ja Pappilan rakennuksiin; vanhat manttalit maatiloillakin on jo ajaanmittaan joutunnut niin luonnottomalle kannalle että  joissakuissa seurakunnissa on jo kirkon rakennuksissa otettu seurattavaksi uutta manttali lukua. Päivätyöt kouluhuoneita takentaissa ja paratessa tehtäisi mies lu’ulla, jota tapaa myös on joissakuissa seurakunnissa seurattu kirkkoo rakentaissa.

Edes elää syvimmällä alamaisuudella Suurivaltaisen kaikkein armollisimman Keisarin ja Isoruhtinan

Teidän Keisarillisen Majestetinnen kaikkein kuuliaisin ja uskollisin alammaisenne

Kustaa Paturi

Talon mies Turengin kylässä ja Janakkalan pitäjässä.

Suuriruhtinas ja kansakoulumme 16.10.2011

1 Keisari-suuriruhtinas laati uudistusohjelmansa 1856 mukana myös kansanopetus maalla

2 Senaatti sai sen tehtäväkseen

3 Senaatti pyysi lausunnot tuomikapituleilta

4 Ne kannattivat entistä menoa

5 Senaatti pyysi lausunnot kansalaisilta tuomikapitulien lausuntoihin.

6 Lausunnot tuli jättä senaatille ennen elokuun loppus vuonna 1857

7 Uno Cygneaus oli yksi lausunnon kirjoittaneista

Ongelma: Kirjoittiko myös Kustaa Paturi asiasta ja jos niin missä on nähtävissä tuo lausunto?

Lähetin e-mailin kansallisarkistoon ja siinä tilaan materiaalia ko. lausunnoista. Jos ne vaikka saisi käyttöönsä maanantaina.

HUOM!

Löytyi tieto, että Paturi on lausunut ja antanut oman käsityksensä asiasta - tietenkin!

Asiasta kertoo Aimo Halila, Suomen kansakoululaitoksen historia I:ssä sivulla 240. Hienoa!

Eli materiaalia löytyy, siis arkistoon!

Loihto-apujen hakija 13.11.2010

On tullut lueskeltua noituudesta. Esimerkiksi Jean Guilloun teos ”Noitien asianajaja” on ollut erittäin mielenkiintoinen, vaikka se ei mitenkään täytä tieteellisen teoksen kriteerejä. Hienoja arvioita hän kuitenkin teoksessaan kuitenkin esittää. Syykin noituuteen tutustumiseen on melko yksinkertainen, se palvelee tämän blogin tarkoitusta ja siten myös valmisteilla olevaa teesiäni.

Kustaa Paturi näet julkaisi sanomalehti Hämäläinen 9. joulukuuta ja 16. joulukuutta vuonna 1859 kaksiosaisen vuoropuhelun ”Loihto –apujen hakija”. Mielenkiintoisesti Guillou toteaa suomalaisia noitia käsittelevän luvun alussa:

”Tyypillinen suomalainen noita oli vielä 1500-luvun lopulla loitsutaitoinen mies. Suomalaisessa kansaperinteessä yliluonnolliset kyvyt liitettiin miehiin ja ruotsalaiset protestanttiset papit saivat työskennellä pitkään ja hartaasti murtaakseen tämän käsityksen ja juurruttaakseen maahan teologisesti korrektimman noitakuvan.”

Kun Kustaa Paturin lehtikirjoituksen mukaan ”Vuonna 1842 tuli muuan mies erääseen taloon kysyin isäntää ja tavattuansa pyytää saada kahdenkesken puhutella. Isäntä vei eri huoneeseen ja kysyi mitä olisi asiaa.” Ja vieras oli todennut, että ”Isännän sanotaan tietävän; minun on viety terä pellosta, eikä tahdo luontokappaleetkaan menestyä.” Tämä isäntä, joka vastailee vieraan toiveisiin vaikuttaa erinomaisen paljon Kustaa Paturilta itseltään, varsinkin hän lopulta antaa vastauksen isäntää vaivanneisiin ongelmiin..

Keskeistä kuitenkin on, että vieras ihan oikeasti tulee vielä 1800-luvun puolivälin paikkeilla hakemaan tavallaan apua ongelmiinsa tilanpidossa loitsutaitoiselta, kuten hän uskoo, isännältä.

Eli mistä ja/tai millaisesta pyynnöstä oli siis tässä tapauksessa kyse?

Ensinnäkin kyse on jo otsikon mukaisesti perinteisistä loitsuista joidenka pitäisi saada pellot voimaan hyvin ja karja tuottamaan paremmin. Isäntä oli markkinoilla tavannutkin jo henkilön, jolla oli etumaksuakin moisesta tekemisestä suorittanut. Vaan kun oli mennyt annettuun paikkaan ja osoitteeseen, niin ei siellä miestä tunnettu. Kun kerran oli apujen hakemisen tielle lähdetty, niin oli kuultu, että täältä saisi ongelmaan apua.

Henkilö, jolta apua ongelmiin on pyydetty ja ryhtyy leikkiin mukaan, mutta vaatii kalliin palkkion eli kokonaisen hopearuplan. Tämän apua pyytävä isätnä tietenkin suostuu muitta mutkitta maksamaan. Lisäksi hän alistuu erilaisiin ehdotettuihin hullutuksiin joita hänen pitää loitsujen aikana ja niiden tehon takaamiseksi.

Tämän kaiken perusteella kyseessä on leikkimielinen kuvitelma perinteisestä suomalaisesta loihtimistaidosta. Merkittävää toki on, että se varmaankin vielä 1800-luvun puolivälissä on elänyt voimakkaana perinteenä ja sillä on ollut kysyntää talonpoikienkin keskuudessa. No tokihan mekin luemme horoskooppeja ja mitä ihmeellisempiä ennusteita erilaisista asioista.

Tämän jälkeen isäntä kertoo erilaista tilalla tapahtuneista erikoisuuksista. Keittoruokapataan oli tuotu vesinen vasikan maka, ruispellosta oli löytynyt pärekoppa, jossa oli tulukset, villoja ja tähkäpäitä. suoloja oli kahdesti tiputettu suoloja ja vaappuaamuna maitoa portaille.

Kustaa, siis avun antaja, kovetaan leikkipilla ja toteaa:

”joka asuu ensimäisnä teistä pohjais ilmaa kohden, vanha muija, mustaverinen, on tepposet tehnyt –– hullusti on asiat –– mutta nykyisin sen on jo hampaat suusta pois –– ja mitä se toi kirkosta, on tullut tapaturmasta kadoksiin, ei se enää voi uusia pahennuksia tehdä –– kuin vaan pannaan entiset menemään takasin omaan kohtaan –– ja kuin tässä tyyni neuvot pannaan, ei ole siltä eikä monesta muusta pelkoa.

Mutta se ämmä on luvannut itsensä pahalle –– ei pahaa saa vähillä kääntymään omaansa kostamaan –– sitä en minä rupee aikaan saamaan pilanpäiten –– jos sinulla on ja tahdot enemmän sovittaa, niin kyllä asiasi hyväksi laitan –– tarvitsisi vielä lisää antaaksesi vähinänsä kolme ruplaa. ”

Lisämaksun vaatimiseen päättyy kertomuksen ensimmäinen osa ja viikon kuluttua julkaistaan toinen ja viimeinen osa tästä kertomuksesta. Mutta lisämaksun syynä on ollut miehen pään rapsuttaminen ja kun kuvetta opn kaivettu kolmen ruplan verran, niin avun pyytäjää pyydetään käymään kamariin, johon ne kolme äsken saatua ruplaa on heitetty. Kamari on myös pimennetty.

Seuraakin pitkä avunantajan yksipuhelu, jossa yksityiskohtaisesti käsitellään ongelma ja siihen soveltuva käytännön ratkaisi, ei siis tarvitse, kuten neuvoja toteaa: ”Minä en tarvitse tämmöisissä asioissa mennä kirkkoon haltioilta, eikä maanalan väeltä neuvoa kysymään.” Vaan kaikki tapahtuu järjen avulla kun oikeassa reaalimaailmassa eletään. Tässä analyysit ja neuvot kyselevälle ja apua hakevalle isännälle;

Teillä on harvat ometat, joiden läpitse käy tuuli ja pakkas-ajoilla sonta jäätyy lattialle –– lehmät karsii vilua –– syksytalvesta annetaan vaan paljaita kuivia olkia, eläimet hivuvat, ja joulun tulee nostettavaksi –– sitte ei ne enää jaksa syödä, vilu rankasee lisää –– niitä väänentään ja nostetaan ja sillä turmeltuu eläimet; jotkut luovat, toiset ei pääse eroon kantamoissaan, niistä osa kuolee, toiset huonouden takia on jäänyt mahoksi –– vasikat luolee pieninä ja mitä saadaan elämään, niitä juotetaan pienuudesta suurus-juomalla, jonka vuoksi paaristuvat ja vatsaa kartuu liki maata ulottumaan. Huonot eläimet pannaan keväillä ulos maan vetlänä ollessa, vajoovat ojiin ja lähteisiin, kuin tuppaavat ruohon piikkiä hakemaan; niitä nostetaan ja reellä vedetään kotia –– näin uupuvat vielä ulkona käydessä ja sotkevat laitumet kevätvetelänä varsin poroksi, ettei kasvaa ruohoa koko suvena. Hevoiset samate huonouden ja keväisen aikasen ulos laskemisen vuoksi saa monta vammaa. Pidä tästedes vaan se määrä luontokappaleita kuin voit ruokkia ja jo syksystä alkain anna niitä aineita kuin voit ruokkia ja jo syksystä alkain anna niitä aineita kuin talvellakin, että edes jaksavat kelpoon syödä ja varusta ometta lämpyisen ja tuulen pitäväksi.

Peltoa olet tehnyt liika paljon, paljaan riistan kasvatusta varten, jota et saa sontavarain vuoksi tarpeelliseen voimaan –– osa tehtyäsi peltoa on vielä niin huonoa hedelmätöintä maata, joka ei koskaan hyödyllä kannata pellon viljelyksessä pitää. Pelloissasi on ojituksenki puolesta suuri vika, niskaojia on tuskin nimeksikään, jotka on pieniä ja tukossa, sarkaojia on siellä täällä, nekin juuri myötä maan suuntaa ja tukossa että vesi valuu pitkin sarkaa –– jotka, etenki alipäistä, on tuoreilla ajoilla liika märkiä, kuvilla kuivaa kovaksi kuin raudan melto; ettet niihin saa ajallaan tehdä kevättoukojakaan; myöhäiseen tehdyt viljat eivät tuuleennu, halla vie usein vuosin –– raataus tehdään huosti kuinhevoises on keväillä huonoja –– sonta joka peltoosi pannaan toisin paikoin on palanut moskaksi, toiset paikat ovat raakaa, havot viheriäisiä ja multa pian samallaisena kuin maasta on nostettu –– peltojasi ajat kuivilla kovilla tuulisilla ilmoilla, jolloin tuuli vie sonnasta mädänneen köykäsemmän mullan pitkin vesiä ja mäkiä –– niin on monta muuta taitamattomuutta teidän työtoimissa, jonka vuoksi saalis on huono, josta seuraa niukka elämä ja puute. Ensinnä syysää pois viljelyksestä huono-maalaatuiset pellon osat ja kaikkia muita toiminkohtia koeta parantaa.»

“Teitilla oli semmoinen usko ja luulo että pahat ihmiset tiedollaan ja taikuus- eli noitakeinoillansa olivat pitäneet teidän luontokappaleet ja terän vieneet pellosta. Niin oli ennen yleinen luulo Suomalaisilla ja muilla vähän valistuneilla ja etenkin pakanallisilla kansoilla, että toinen ihminen taisi ottaa ennen toiselta ja kääntää toiselle; mutta maailman viisaat ja oppineet, jotka ovat tutkineet luontoa ja luonnon voimia, ovat tulleet järkähtämättömästi siihen käsitykseen, että taivaan ja maan luoja luomisessa on määrännyt vakaan järjestyksen kaikille kohdille sekä elukoille että kasvuille –– niitä ei taida eikä voi kukaan ylenluonnollisilla noita- eli muilla luonnottomilla keinoilla muuttaa –– ainoastansa näkyvillä ja käsitettävillä teoilla ja töillä saadaan aikaan mitä saadaan. Se mitä kutsutaan semmoiseksi onneksi eli onnettomuudeksi, jonka syytä ei ihminen käsitä –– sitä ei taida mikään ihmisvoima eli vehkeet ylenluonnollisella tavalla siirtää V se on kaikkivaltiaan luojan johdatus, jota ei ihmiset käsitä, kuinka se kuitenkin tulee ja on aikansa parempi eli pahempi –– eli mitä se on. Ihminen on vaan kelvollinen ymmärryksellä ja opilla ja hänen tulee ajatella: ahkeruus voittaa kovanki onnen ja pyytävä saa pyyn poikiakin, ja jumalalla on ohjat, luojalla lykyn avaimet; vaan ei kateen kainalossa, pahan suovan sormen päässä. Semmoinen on se salaisuus, jonka minä tiedän. Tuossa on ne neljä kolikkoasi, ota ne takaisin.”

Tämä Kustaa Paturin teksti käy jo sinällään maanviljelysoppaasta ja hyvistä neuvoista, miten maa pitää rakentaa, miten sitä tulee hoitaa ja miten karjakin menestyy. Ei loitsuja tai taikoja, vaan arkista uurastusta oman onnen hyväksi. Sitä tarvitaan työtä enemmän kuin rahaa.

Kuva: Teoksesta Hans Vintler: Tugendspiel, vuodelta 1486.

De Tavastia 25.4.2010

Professori Jaakko Suolahti julkaisi artikkelin ”Ensimmäinen yleisesitys Hämeen maakunnasta” vuonna 1954 Eero Heinämäen ja Pekka Suvannon toimittamassa teoksessa Kaikuja Hämeestä XI, jonka julkaisijana toimi Hämäläis-osakunta.

Artikkelissa käsitellään Kirkkonummen kirkkoherana elämäntyänsä tehneet Turun Akatemian oppilaan Christianus Limnellin kanditaatti- ja maisterinväitöskirjaa De Tavastia. Se valmistui keväällä 1748 ja hän puolusti sen ensimmäistä saa pro exercitio-näytteenä 20. helmikuuta 1748 ja toista osaa pro gadu-näytteenä 19. heinäkuuta samana vuonna, saadakseen maisterin arvon.

Oma työni kannalta tämä De Tavastia-teos kuuluu eittämättä kohtaan tarinaa Hämeestä, sen ihmisistä ja asioista, mutta toki siitä saadaan esille myös joitakin faktoja kohtaan Janakkala, sillä Suolahden mukaan Limnell opiskeluaikoinaan toimi kotiopettajana todennäköisesti joissakin Janakkalan kartanoissa. Perusteena tälle näkemykselleen Suolahti esittää muita paremmat kirjoittajan tiedot pitäjän asioista ja tapahtumista sekä olemisista. Toisaalta mahdollista olisi myös Limnellin toiminta kotiopettajana pappilassa.

Tietenkin näkemys Hämeen esiintyminen historiallisissa dokumenteissa on kiinnostava ja antaa artikkelille oivan alun. Suolahti on tässäkin kohtaa hyvin uskollinen oppiaineensa hyville perinteille. Suolahtihan on tunnettu artikkeleiden kirjoittajana ja nämä artikkelit käsittelivät mitä moninaisimpia seikkoja koko elämän kirjossa.

Jaakko Suolahden mukaan:

Kaikkein perusteellisinta työtä on Janakkalan kuvaus, koska Limnell oli ilmeisesti viettänyt siellä jonkin aikaa. Hän kertoo Kernaalanjärven harvinaisista säkäistä, Laurentiukselle pyhitetystä lähteestä ja sen ympärillä vietetyistä pakanallisista menoista ja tietysti Hakoisten linnavuoresta ja kartanosta.

Valitettavaa tavallaan on kirjan jääminen keskeneräiseksi. Siihen on tietty moninaisia syitä, ja yksi niitä on tutkimusmenetelmän osittainen epäonnistuminen. Limnell lähetti kyselyn kaikille Hämeen kirkkoherroille, mutta ei saanut vastauksia kaikista pitäjistä, saati että vastaukset olisivat olleet edes tyydyttävää tasoa. Tästä syystä Janakkalan, jonka Limnell siis jo entuudestaan tunsi, osuus korostuu muiden pitäjien rinnalla.

Pitää etsiä myös Jaakko Suolahden vuonna 1958 julkaisema teos De Tavastia, jossa Suolahti kääntää se selityksin varustaa ao. väitöskirjat. Tämän teoksen on kustantanut Tampereen historiallisen seura ja se on seuran omia julkaisuja, ISSN 0358-0369. Valitettavasti sitä ei löydy Hämeenlinnan ja ympäristön kirjastoista. On muuten melko uskomaton tapaus kun maakunnan teoksia ei ole tallennettu kirjastoon ei edes Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon.

Miten hieno järjestelmä tuo Internet onkaan! Dorian sivuistoilta löytyivat molemmat Limnellin teokset PDF-muotoisina. Latinaksi tietty ja ilman kommentaareja. Siis Jaakko Suolahden työstömistä vailla olevina. Mutta kuitenkin ne ovat netissä ja käytettävissä. HIENOA!

Anne Sivula ja Marc Bloch 6.9.2009

On palattu Levin korvessa vietetyltä parin viikon ns. lomalta. On mukava olla jälkeen kodin rauhassa ja omissa oloissa. Ilman sitä kaikkea tohinaa ja sähläystä, jota korvessa asuminen vieraineen ja heidän vierailuineen sisältää.

Kotiin palattua oli postissa odottamassa Anna Sivulan väitöskirja Kysymyksiä ja voimaviivoja. Marc Blochin historiantutkimuksellisen tuotannon metodologinen perintö. Oli toki muitakin kirjoja saapunut poissaoloni aikana, mutta niistä vielä toiste.

Mielestäni on enemmän kuin tärkeätä saada tieteellistä kirjallisuutta ja varsinkin historiallista tutkimusta suomeksi. Ja Sivulan teos on massiivinen, noin 600-sivuinen, hieno esimerkki tästä.

En ole ollut läsnä väitöstilaisuudessa, joten en tiedä onko vastaväittäjä professori Matti Peltonen puuttunut heti kirjan alussa olevaan kummallisuuteen. Sillä sivulla 51 Sivula kirjoittaa:

Lapsuutensa, nuoruutensa ja opiskeluaikansa Bloch vietti Pariisissa. Hän aloitti opintonsa Ecole Normale Supérieuressa. Osa lukion kursseista oli yhteisiä Sorbonne yliopiston kanssa, ja Bloch opiskeli vuonna 1094 Ranskan koululaitoksen historiaa Émile Durkheimin opastuksella.

Sivulla viittaa tiedoissa Carole Fink’in teokseen Marc Bloch, A Life in History. Ensinnäkin mitään tuollaista Fink ei teoksensa sivuilla 24—25 mainitse. Hän kertoo jopa huomattavasti yksityiskohtaisemmin tästä Blochin elämänvaiheesta. Samaa voidaan jopa lukea suomalaisesta Wikipediasta http://fi.wikipedia.org/wiki/Marc_Bloch.

Lyhykäisesti voidaan mainita, että Bloch suoritti lukio-opintonsa Parisiin maineikkaassa Louis-le-Gand lyseossa. Sen jälkeen hän opiskeli ns. valmistavalla luokalla ja kirjoittautui oppilaaksi ranskalaiseen erikoiskorkeakoulun École Normale Supérieuren oppilaaksi vuonna 1904. Vuonna 1908 hän suoritti agregaation. Fink mainitsee teoksessaan, sekä lyseon että valmistavan vuoden rehtorin suositukset ja ENS:n yhdistämisen Sorbonnen yliopistoon, joka mahdollisti opinnot molemmissa korkeakouluissa.

Dispositio 23.8.2009

Nyt pitäisi todella laatia alustavaa dispositiota, sillä sellainen tarvitaan esim. tutkimussuunnitelmaan. Periaatteessa on ainakin kaksi keskeistä tapaa käsitellä aihetta ja siten myös niistä voidaan luoda kaksi täysin erilaista dispositiota.

Ensinnäkin varmasti yleisempi tapa käsitellä suurmiehiä ja kronologinen käsittelytapa. Tämä on mahdollista jos on paljon materiaalia ja tietysti henkilö on todellakin merkittävä ns. suurmies ja pitänyt esim. todella tehokkaasti päiväkirjaa. Lisäksi muita lähteitä on runsaasti saatavilla.

Kustaa Paturin tapauksessa lienee kuitenkin parempi ja järkevämpi käyttä ns. sektorikäsittelyä. Onhan häneltä olemassa lähinnä vain eri elämänalaoihin keskittyneitä lehtiartikkeleita. Kirjeitä on toistaiseksi löytynyt vain yksi ja päiväkirjoita tai muuusta vastaavasta materiaalista ei voi edes unoksia. Keskeistä on esim. Felix Seppälän artikkelin tiedot, jotka on saatu Kustaan sisarenpojan pojan Altti paturin haastattelusta.

Tällöin voitaisiin dispositioksi aluksi ajatella:

1. Johdanto

2. Maa ja mantu

3. Kustaa Paturi

4. Sivistys

5. Vaivaiset

6. Maatalous

7. Talous ja yhteiskunta

Tietenkin kukin luku sisältää useita alalukuja. Itse pidän olellisena tuota toista lukus, sen tulisi Annalistien tavoin perustella Kustaa Paturin mahdolliset ympäristölliset ja maakunnalliset vaikutteet. Kuitenkin Marc Blochin toivoman lähdeluettelon ja sen lyhyen komentoinnin olen ihan kirjan alusta siirtänyt tuonne varsinaisen käsittelyn loppupuolelle.

Tämän jälkeen voin pohdiskella jokaista lukua hivenen yksityiskohtaisemmin.

Vares ja väitökirja 2.8.2009

Sain sen vihdoinkin tehtyä! Siis, sain luettua Vesa Vareksen väitöskirjan Konservatiivi ja murrosvuoden, Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa vuoteen 1922. Nykyisellä, merkittävästi hidastuneella lukunopeudelleni tuon mammutin lukemiseen meni todella paljon aikaa, mutta kyllä se kannatti.

Vareksen kirja ei hiukaise kirjallisten lähteiden runsaudella, mutta se tekee vaikutuksen alkuperäislähteiden mahtavalla käytöllä. Hän on lukenut valtaisan, mielestäni aivan mahdottomalta tuntuvan määrän yksityisarkistojen kirjeitä, päiväkirjoja, puheita ja muita dokumentteja. Tietenkin myös viralliset asiakirjat ja pöytäkirjat ovat olleet tutkijan lähteitä. Hatunnosto tutkijalle todella mahtavasta suorituksesta!Elokuun 2. 2009

Ajatuksia Kustaasta ha tekemisestö 4.7.2009

Kustaassa oli miestä moneksi. Jos luettelee hänen keskeisimmät mielenkiintonsa kohteet, niin ne ovat (osittaisessa tärkeysjärjestyksessä?):

• Koulut ja oppiminen
• Vaivaiset ja yleinen huomenpito toisista ihmisistä (feminismi)
• Maatalous kaikkineen
• Kirjallisuus ja kieli
• Talouselämä
• Uskonto

Jotain uutta luettavaa ja tutustuttavaakin on löytynyt:

Valfrid Palmgren; Kirjastot ja kansankasvatus, Kansavalaistuseura 1914 ja 143 s.

Veikko Piirainen; Kylänkierrolta kunnalliskotiin: Savon ja Pohjois-Karjalan maaseudun vaivaishoitotoiminta vaivaishoidon murroskautena 1800-luvun jälkipuoliskolla. 1958, Historiallisia tutkimuksia 49. Runsaasti kerrontaa KP:n roolista, väitöskirja.

Lukemisessa on menossa Vesa Vareksen väitöskirja eli se ensimmäinen todellinen Ingman-teos, joka on järkälemäinen selvitys ja perusteellinen tutkimus tuo unohdetun ja muistista kadonneen poliitikon yhteiskunnallisesta urasta. Joskin kyse on uudemmassa vain osasta siitä itse väitöskirjasta. Lisäksi nootitus on aivan eri tasoa, kuten väitöskirjassa tuleekin olla.

Lauri, Lauri... 24.6.2009

Lauri Lauri…..

Luokassa Ingman, Kansakoulu, Kustaa Paturi, Vesa Vares, Väitöskirja @ oscari

Jo muutaman päivän olen ollut ilman Vesa Varesta, sillä sain luettua hänen teoksensa Vanhasuomalainen Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa. Ja nyt odottelen vain seuraavien kirjojen saapumista. Ainakin väitöskirja, joka kertoo myös Lauri Ingmanista, on ainakin tulossa, mutta entäs ne monet muut? En vielä tiedä.

Täytyy myöntää, että Vares käsittelee Ingmania melko helläkätisesti mutta olisiko edes syytä muunlaiseen käsittelyyn. Jotenkin Ingman tuo mieleeni Paturin, joka myös oli uudistusmielinen konservatiivi, kuten muistaakseni jossain olen hänen määritellyt. Ehkä parhaiten tämä tulee esille Kustaan taistossa Yrjö Koskinen kanssa. Tässä taistossahan Paturi edusti melko modernia ajattelua köyhäinhoidosta, kun puolestaan Koskinen oli vain almulinjalle linnoittautunut.

Täytyy kateellisena myöntää, että kirjoittaja on luonut todellisen tietojärkäleen kohteestaan ja tavallaan kertoo miehestä munaskuita myöten. Itselleni kirja toi mieleen useita ajatuksia, jotka risteilivät tai oikeammin harhailivat keskiajan Ranskan aina 1900-luvun Suomeen ja kaikkeen siinä välillä. 

Sivulla 46 kerrotaan esimerkiksi Nikolai II:n rikkoneen lakia ja sen myötä kristityillä olisi ollut Jumalan antama velvollisuus toimia. Tämä ongelma on hyvin tuttu esim. Ranskan sisällissodasta, jota usein satavuotiseksi sodaksi yleispätevästi nimetään. Kun vielä kruununperijän eli tulevan Kaarle VII tavoitellessa valtaa, hän surmautti Burgundin herttuan, niin yleisesti häntä pidettiin tyrannina. Ongelmaksi muodostui kuinka ja kuka tai ketkä saavat surmata tyranniksi muuttuneen hallitsijan. Ja vielä kysymys majesteettirikoksesta oli avoinna, sillä syyllistyikö tyrannikuninkaan murhaaja tuohon rikoksista suurimpaan.

Olen usein ihmetellyt Suomen ja Ranskan poliittisen ilmapiirin eroja. Esimerkiksi opettajat ovat Ranskassa sosialistipuolueen tukeva selkäranka ja perusta, mutta Suomessa Kokoomuksessa on vastaava rooli. Ehkä erään vastauksen tarjoaa Vares kirjassaan sivulla 546:

”Vanhasuomalaiset olivat Euroopan konservatiiveihin verrattuna monessa suhteessa kummajaisia. He olivat tulleet ”alhaalta”, suomenruotsalaisia ”herroja” vastaan, ja heillä oli ollut ”demokraattiset” avainkokemuksensa; muualla Euroopassa konservatiivien taustalla oli ollut päinvastoin privilegioitu asema sekä niin fyysinen mahdollisuus kuin henkinenkin valmius ottaa voiman argumentti käyttöön, jos äänet loppuivat kesken.”

Ja kuin Kustaa Paturin mielipiteeseen yhtyen Vares toteaa:

”Vanhasuomalaiset olivat sen sijaan omaksuneet sivistysuskon, legalismin perinteen ja jopa pasifismin; Suomen piti voittaa vaikeutensa niin ulkoisesti kuin sisäisesti nimenomaan sivistyksen asein.”

Levillä 4.6.2009

Onnistui yhteys Levin korvestakin. Ei tosin kovin helposti tai suurella nopeudella. Mutta aika on mennyt kuin siivin, töitä tehden ja joskus aina silloin tällöin Vareksen teosta lukien. Lukeminen on tietenkin vielä kesken, mutta joitakin ajatuksia on kuitenkin lukemisen myötä syntynyt.

Onnistui yhteys Levin kirvestakin. Ei tosin kovin helposti tai suurella nopeudella. Mutta aika on mennyt kuin siivin, töitä tehden ja joskus aina silloin tällöin Vareksen teosta lukien. Lukeminen on tietenkin vielä kesken, mutta joitakin ajatuksia on kuitenkin lukemisen myötä syntynyt.

Kuten aiemmin tuli jo ilmi, niin hänen kaiken ylittävä minä-itse-asenne on aina ollut se minulle luotaantyöntävin Setälän henkilössä vaivaava asenne. Vares kuitenkin onnistuu mielestäni hienosto olemaan kriittinen juuri tuonkin ominaisuuden suhteen. Mutta hän ei kuitenkaan lipsahda halpahintaiseen kritiikkiin, jota voitaisiin verrata juorulehtijournalismiin. Eli Vareseksen on kohdehenkilöön on hyvin tiedemiesmäinen ja näin siis objektiivinen.

Jos Setälästä kirjoitettua teosta vertaa Emil Aaltosesta kirjoitettuun, niin on helppo ymmärtää miksi Aaltosesta on ollut helpompi kirjoittaa myönteisempi kuva kuin Setälästä. Aaltonen on vaatimaton, mutta tekemisessään ja työttään todella suuri, pitämättä melua itsestään. Niin, ehkä tämä kuvaa hyvin hämäläisen ja satakuntalaisen ihmisen eroavaisuutta. 

Mutta kuitenkin Levillä on viileää ja kohta paluu sivistykseen on edessä. Onhan tuolta kestopäällysteen loppumista vielä viitisen kilometriä tänne perille. Ja kait perinteisen kaupunkilaiskäsityksen mukaan kestopäällysteen loppumisen myötä loppuu myös sivistys.

Karkos 29.5.2009

Nyt taitaa tulla ainakin viikon katkos kirjoitteluun lähden näet sunnuntaina, aivan aamulla, vähintään viikoksi Leville, oikeammin Levin korpeen. Kuitenkin posti toi eilen tilaamani kirjat joihin voin syventyö korpimaisemissa, jos muulta tekemiseltä jää aikaa.

Tietenkin ne ovat Vesa Vareksen kirjoja, haluanhan tutustua kaverin tapaan kirjoittaa. Nyt hankkimani kirjat ovat: Kuninkaan Tekijät Suomainen monarkia 1917-1919, Myytti ja todellisuus sekä Vanhasuomalainen, Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa. Tietenkin otan vielä kesken olevan E. N. Setälän elämäkerran myös mukaani.

Minulle in siis luvassa on historiantäyteistä vapaa-aikaa, sillä onhan lukunopeuteni kokenut dramaattisen romahduksen. Nykyisin selviän vain korkeintaan 30 sivun tuntivauhdilla ja en aina pääse edes siihen.
Yritän saada järjestelmät toimimaan myös sieltä korvesta, mutta mikään ei ole varmaa.

Toukokuun 29. 2009 |

Eemil Nestori Setälä 26.5.2009

Olen parhaillaan lukemassa Vesa Vareksen ja Kaisa Häkkisen yhdessä tekemää teosta Sanan valta, E. N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta (Wsoy, 2001, ISBN 951-0-25341-2). Ensinvaikutelman sadan sivun ajalta toki on hivenen hämmentävä. Mielestäni teos ei nouse lähellekään Vareksen Emil Aaltosesta tekemää teosta. 

Tähän on varmasti moninaisia syitä. Teos Emil Aaltosesta on valmistunut 6 vuotta myöhemmin kuin Setälää käsittelevä teos, eli kirjoittaja on kypsynyt ilmaisussaan. Lisäksi varmaan hyvinkin yhteistyö aiheuttaa jotakin vaikeuksia, vaikkapa vain tyylilisiä. Mutta Ehkä tärkein on ollut lähdeaineisto, se valtava runsaus Setälästä kirjoitettaessa ja se lähes totaalinen puute kun on kyse vuorineuvos Aaltosesta.

Ehkä tästä on vedettävissä se johtopäätös, että lähteiden määrä vaatii tutkijalta enemmän paneutumista kohteeseen kuin runsaudellaan häkellyttävä lähteistö. Ilmaisun selkeys saa voimansa juuri niukkuudesta. Voisi todeta että kun maassamme oli sotien jälkeen puutetta lähes kaikesta, niin saman aikaisesti maamme muotoilu jne. ylsivät parhaimpaansa.

Tosin korosta, että vaikutelma on vain lukemismukavuuteen ja yleiseen helppouteen liittyvä, sillä itse kirjasta ja sen asiasisällöstä on vaikea sanoa vielä mitään. Kuitenkin tuntien tekijöiden tason niin varmasti sisältö on koko tutkimuksen ajan yhtä tasokasta kuin alussakin.